Raskaus ja hengellisyys – Kun lapsen saaminen pelottaa

Raskaus ja hengellisyys – Kun lapsen saaminen pelottaa

Hei Tähtönen!

Edellisen blogipostauksen jälkeen moni asia on muuttunut, mutta ehdottomasti suurin muutos, joka on tapahtunut, on raskaus. Odotamme ensimmäistä lastamme, jonka laskettu aika on kesäkuussa. Näillä näkymin hänestä tulee siis horoskoopiltaan rapu, ellei päätä saapua maailmaan kiireellä. Astrologiahömppänä en jaksa odottaa, että pääsen tutustumaan pienokaisen syntymäkarttaan. Kiinalaiselta horoskoopiltaan hän on käärme, ja sen mukaan viisas ja syvällinen tyyppi. Tämä on hyvä täydennys ilma- ja tulimerkeille tyypilliseen ajattelun ja toiminnan valtakuntaan (minä ja mieheni).  

Avaan tässä blogissa omia henkilökohtaisia ajatuksia ja tuntemuksia, joita on raskausaikana itselleni syntynyt. Jokainen raskaus on kuitenkin erilainen ja omanlainen kokemus, eikä niitä tule verrata toisiinsa.

Odotus vs. todellisuus

Odotusaika on oikein kuvaava termi raskaudelle. Monella tapaa siihen liittyy odotuksia ja odottamista, mutta myös kärsivällisyyttä, kun odottaa kahden maailman välissä. Ei ole enää ajassa ennen lasta, mutta ei kuitenkaan vielä lapsen maailmassa. Tuntuu siltä, kun maailma olisi hetken pysähtynyt. Etenkin, kun odottaa ensimmäistä lasta eikä tiedä mitä odottaa. Pysähtyminen on se, johon itseni on pakotettu. Eikä se ole huono asia ollenkaan. Vaikka raskauteni on tähän asti ollut ”helppo” ja olen voinut hyvin, väsymys on väistämätön ja kokonaisvaltaista. Toisaalta on ihanaa levätä luvan kanssa, vaikka ajoittain huono omatunto kolkuttelee.

Kuvittelin päässäni, että koska minulla ei ole huono olo, voin tehdä kaikkea: joogata, kirjoittaa päiväkirjaa, luoda uutta Taikaa-verkkosivuille jne. Todellisuus kuitenkin on, että päivätyön ja koiran lenkkeilyttämisen lisäksi en ole jaksanut tehdä paljon muuta. Raskaus on opettanut armollisuutta itseäni kohtaan. Kuinka sitä arvostaakaan tätä luomistyötä, jota keho käy läpi. En ole puhunut itselleni inhottavasti ollenkaan niin paljon, kuin ennen raskautta. Raskauteni on tuonut esiin lempeyttä, armollisuutta ja kiitollisuutta. Tietoisuus siitä, mitä keho käy läpi, auttaa kestämään väsymyksen ja ehkä muutkin oireet, jos sellaisia kokee.

Henkiset muutokset raskauden aikana

Henkisesti olen ollut todella rauhallinen ja tyyni. Hormonit eivät ole aiheuttaneet minulle mielialan vaihteluita, vaan päinvastoin. Olen tavallista tyynempi. Tunnen oloni pysähtyneeksi tähän hetkeen. Normaalisti mieleni käy tuhatta ja sataa, ja pallottelen ajatuksia ja ideoita kaksoselle tyypilliseen tapaan. Aistini ovat herkemmät: haistan, maistan ja tunnen (fyysisesti) vahvemmin kuin koskaan, mikä edesauttaa läsnäoloa. Jokainen puraisu tuoreesta mansikasta ja auringon lämpö iholla pysäyttävät.

On kuitenkin myös vaikeaa tiedostaa se, että paluuta entiseen ei ole. Tämä on se apina-aivo, joka yrittää aika ajoin ottaa vallan ajatuksista. Se luettelee asioita, joista pitää luopua, jotka ovat edesmennyttä elämää. Kaikki muutos on apina-aivolle huono juttu, koska muuttumattomuus ja omalla mukavuusalueella pysyttely on sille yhtä kuin turva. Siitä ei vaan koskaan seuraa kasvua. Tiedostamalla tämän ja sen, että pelko on aivan normaalia, kun elämä on muuttumassa lopullisesti, auttaa käsittelemään nykyhetkeä. Pyrin keskittymään tähän hetkeen ja päivään, enkä mene liian pitkälle tulevaisuuteen.

Yhteys syntymättömään lapseen

Tunnen empatiaa jokaista kohtaan, joka ei syystä tai toisesta toiveistaan huolimatta voi saada biologista lasta. En seuraavalla ajatuksella vähättele sellaista kokemusta ollenkaan. Jaan tässä ainoastaan omaa maailmaa ja kokemuksiani siinä.

En ole koskaan unelmoinut äitiydestä. Minulla ei ole koskaan ollut vauvakuumetta eikä lapset ole erityisesti herättänyt mitään tunteita minussa puolesta tai vastaan. Tunteeni ovat olleet neutraaleja. Olen ollut kuitenkin koko aikuisikäni saman miehen kanssa ja olemme yhdessä tiedostaneet, että lapsi on ehkä joskus ajankohtainen, jos se meille suodaan. Tämä ”neutraalius” on herättänyt minussa kuitenkin ahdistusta ja epävarmuutta: ”Entä, jos en tunnekaan mitään lastani kohtaan”, ”Entä, jos minun ei ole tarkoitus tulla äidiksi, koska ei ole vauvakuumetta”, ”Haluanko edes lapsia” ja niin edelleen. Tässäkin ongelman ydin on ajatukset ja odotukset. Olen kuvitellut, että kaikkien tulee tulen palavasti haluta lasta, muuten ei kannata sellaista edes ajatella. Olen ollut puun ja kaarnan välissä pitkässä parisuhteessani: Milloin on oikea hetki, kun kehoni ei sitä minulle kerro. Päätin luopua odotuksistani ja ajattelin, että niin käy, jos on tarkoitus.

"En ole koskaan unelmoinut äitiydestä. Minulla ei ole koskaan ollut vauvakuumetta eikä lapset ole erityisesti herättänyt mitään tunteita minussa puolesta tai vastaan. Tunteeni ovat olleet neutraaleja. Olen ollut kuitenkin koko aikuisikäni saman miehen kanssa, ja olemme yhdessä tiedostaneet, että lapsi on ehkä joskus ajankohtainen, jos se meille suodaan. Tämä ”neutraalius” on herättänyt minussa kuitenkin ahdistusta ja epävarmuutta."

Raskaana ollessani, koen jo nyt yhteyttä syntymättömään lapseeni. En hyppelehdi niityllä euforisesti masua pidellen, mutta olen rauhallinen. Luotan siihen, että tällä kokemuksella on tarkoitus ja tämä lapsi haluaa tulla maailmaan. Hän on valinnut meidät vanhemmikseen, ja olen siitä kiitollinen. Olen enemmänkin nyt pohtinut sitä, että miksi pelkäsin niin paljon lapsen mukanaan tuomaa muutosta? Vaikka en vielä tiedä mitä tuleman pitää, ei tarvitsekaan tietää. Elämässä ei koskaan tiedä mitä tapahtuu muutenkaan. Kaikkea ei voi eikä kannata yrittää kontrolloida.

"Somessa näkyy vahva vastakkain asettelu kahden ihmisryhmän välillä: niiden, jotka haluavat tai joilla jo on lapsia vs. ne, jotka ovat vapaaehtoisesti lapsettomia. Tämä myös hetkellisesti vaikutti omaan ajatteluuni. Se lisäsi epävarmuuttani siitä, haluanko lapsia vai en. Haluni kontrolloida elämääni valtasi ajatuksiani yhä enemmän, kun luin kuinka onnellisia vapaaehtoisesti lapsettomat ovat."

Somessa näkyy vahva vastakkain asettelu kahden ihmisryhmän välillä: niiden, jotka haluavat tai joilla jo on lapsia vs. ne, jotka ovat vapaaehtoisesti lapsettomia. Tämä myös hetkellisesti vaikutti omaan ajatteluuni. Se lisäsi epävarmuuttani siitä, haluanko lapsia vai en. Haluni kontrolloida elämääni valtasi ajatuksiani yhä enemmän, kun luin kuinka onnellisia vapaaehtoisesti lapsettomat ovat. Vastakkain asettelussa on se ongelma, että se nostaa esiin vain ne hyvät puolet siinä asiassa, jota halutaan niin sanotusti promota. Näiden esiin nostetuiden syiden taustalla on epävarmuus. Samaa epävarmuutta, jota minä koin ennen raskautta. Millaista elämän tulisi olla? Fakta kuitenkin on, että mikään elämässä ei ole täysin hyvää tai pahaa. Vaikka joku asia olisi vaikeaa, se ei tarkoita, että se on huonoa. Moni elämän paras asia on sellainen, joka on aluksi tuntunut vaikealta.

"Elämme maailmassa, jossa vastoinkäymiset nähdään välttämisen arvoisina asioina, mikä johtaa siihen, että elämä pelottaa. Pelotti myös minua. Jos kokee tarvetta promota omia elämänvalintoja muille, kannattaa kysyä itseltä miksi tekee niin?"

Elämme maailmassa, jossa vastoinkäymiset nähdään välttämisen arvoisina asioina, mikä johtaa siihen, että elämä pelottaa. Pelotti myös minua. Jos kokee tarvetta promota omia elämänvalintoja muille, kannattaa kysyä itseltä miksi tekee niin? Toivon, että jokainen on onnellinen ja aidosti seisoo oman näköisten valintojen takana. Jos on varma elämästä ja antautuu sille, mitä on, ei tarvitse uskotella muille yhtään mitään.

Alitajunta ja mieli yhteyden luomisessa lapseen

Alkuraskauden ajan ajattelin, että saamme tytön. Oloni oli jotenkin sellainen, että kuvittelin lapsen olevan tyttö. Sukupuolella ei ollut minulle väliä, mutta näin vain ajattelin. Näin kuitenkin unta kolme kertaa pojasta, en kertaakaan tytöstä. Sivuutin uneni ja jatkoin luomalla mielikuvia tytöstä. En kuitenkaan jostain syystä osannut kuvitella tätä tyttöä aikuisena naisena. Rakenneultrassa sitten selvisi, että saamme pojan. Tämä oli taas itselle hyvä esimerkki siitä, kuinka mieli yrittää kontrolloida ja kieltää alitajunnan ja intuition antamat merkit. Tässä esimerkissä sillä ei toki ollut mitään merkitystä, mutta vahvisti uskoani siihen, että tiedämme enemmän, kuin uskomme tietävämme.

Jos raskaus, synnytys tai lapsen saaminen pelottaa

En ole asiantuntija tässä aiheessa, koska koen tätä itse ensimmäistä kertaa. En osaa pelätä synnytystä, mutta kyllä lapsen tuoma muutos jännittää. Olen kuitenkin itse huomannut seuraavat keinot hyvänä apuna käsitellä asiaa:

·        Pyri olemaan läsnä hetkessä: nauti raskaudesta aina silloin, kun mahdollista. Raskaus ei kestä ikuisesti. Tee asioita, joissa on helppo olla läsnä: syö hyvää ruokaa, käy metsässä kävelyllä, istu auringossa, jos mahdollista, meditoi suihkussa, käy päiväretkellä esim. museoissa tai luonnonsuojelualueella, vietä aikaa kristallien kanssa ja kerro niille toiveesi.

·        Katso vain positiivisia synnytyskokemuksia netistä: Älä uppoudu pelkoa lietsoviin somepäivityksiin. Jokainen synnytys- ja raskauskokemus on uniikki. Emme vaan voi etukäteen tietää millainen oma kokemus tulee olemaan. Negatiivisella uutissyötteellä lisäät kortisolin eli stressihormonin tuotantoa ja pelkoa. Kun pelkää, myös kivut ovat pahemmat ja mieli ei ole mukana. Kuten kaikessa elämässä, vastaan taistelu vaan pahentaa tilannetta entuudestaan. Lukemalla positiivisia kokemuksia, hyvän synnytyksen manifestointikin onnistuu paremmin.

·        Antaudu: Jos väsyttää, lepää. Jos et jonain päivänä pysty tekemään jotain mitä olit suunnitellut, anna itsellesi armoa.

·        Visualisoi: Kuvittele se päivä, kun menet synnyttämään tai, kun tulet vauvan kanssa kotiin. Kuvittele päivä alusta asti mahdollisimman tarkasti. Tämä auttaa valmistautumaan tulevaan positiivisella tavalla. Rauhallinen äiti auttaa myös masussa asustavaa pientä ihmistä.

Kuulisin mielelläni teidän ajatuksianne ja kokemuksianne raskaudesta, äitiydestä ja niin edelleen. Onko teillä joitain keinoja, joilla olette pystyneet rauhoittamaan apinamieltä elämänmuutoksen edessä?

-Mirella

 

Takaisin blogiin

Kirjoita kommentti